Wyanad Wildlife Sanctuary

Lahdettiin Kozhikodesta laheiseen kylaan Kalpettaan luettuamme Lonely Planetista, etta sielta kasin olisi helppo tutustua laheiseen luonnonpuistoon. Bussimatka sujui joutuisasti nauttien ihanista maisemista ja lampimasta viidakkotuulesta.

Kalpetassa suuntasimme heti (yopaikan loytymisen jalkeen) DTPC Officeen selvittamaan, mita kaikkea voisimme sisallyttaa viidakkoretkeemme. Olimme suunnitelleet monen paivan mittaista vaellusta viidakossa sisaltaen tietysti muutaman yon viettamisen luonnon keskella. Harmiksemme meille kuitenkin kerrottiin, etta luonnonpuistoalueella ei saakaan yopya. Se siita extremekokemuksesta. Olimme siis pakotetut tutustumaan alueeseen paivanmittaisina retkina. Suunnittelimme avuliaan virkailijan kanssa ohjelmat kolmen paivan ajalle: ensimmaisena paivana nakisimme villielaimia, Edakkal Cavesit, Sunrise Valleyn ja vesiputouksen, toisena paivana kavisimme Pookod-jarvella, Karapuzha Damilla ja Kuruva-saarella ja kolmantena paivana kiipeaisimme Chembra Peakille. Ensimmaisena ja toisena paivana meilla olisi jeeppi, kuljettaja ja opas, kolmantena paivana liikkuisimme omatoimisesti.

Herasimme tanaan aamulla 5:30, villielaimia kun on kuulemma parasta spottailla aamuvarhain. Yrityksesta huolimatta elainsaldo oli aika kehnonlainen. Naimme paljon peuroja, muutaman jattioravan, termiittikekoja, riikinkukkoja ja papukaijoja, mutta villinorsut tiikereista puhumattakaan jaivat nakematta. Porttien lahella kahleissa olleet kotinorsut olivat toki hienoja, mutta villinorsulauma olisi ollut tottakai hienompi kokemus. Jeeppiajelu trooppisessa metsassa oli toki itsessaankin miellettyvaa ja olihan kuitenkin koko ajan MAHDOLLISUUS nahda jopa niita tiikereita, ainakin lainaoppaamme vaitti nahneensa tuoreita tiikerinjalkia polulla.

Edakkal Caves oli todella laimea kokemus, suorastaan raastava. Nousu maen huipulle oli kivaa, mutta luolien edessa meita odotti valtava kasa meluavia intialaisia koululaisturisteja. "Hauskat" pojat luulivat meita amerikkalaisiksi ja huusivat peraamme saddamhusseinia. Ihanaa. Meidan huomioimisen lisaksi typerat koululaiset tukkivat lippuluukun, eivat tietenkaan noudattaneet minkaanlaisia jonotussaantoja ja huusivat koko ajan typeria yhteishuudatuksia. Lopulta paasimme itse "luoliin", jotka olivat lahinna isojen kivenlohkareiden valiin jaaneita koloja. Olihan siella niita seinakirjoituksia, mutta ei niista oikein saanut mitaan irti, kun ilmapiiri oli muuten niin arsyttava. Ilman vaentungosta kokemus olisi saattanut olla miellyttava, ehka jopa hieno. Paatimme lahtea Edakkaleilta mahdollisimman nopeasti seuraavaan kohteeseen.

Sunrise Valley oli miellyttava, koska siella saimme olla rauhassa ja olivathan maisemat oikeasti todella hienoja. Sanoimme jeeppikuskillemme Rajenille, etta haluaisimme valttaa mahdollisen koululaisvaenpaljouden vesiputouksilla, jos vain mitenkaan mahdollista. Rajen ehdotti, etta menisimme vahan pienemmalle vesiputoukselle, koska kaikki turistit olisivat luultavasti isoimmalla vesiputouksella ja saisimme nain ollen olla rauhassa. Nain teimmekin ja se kannatti. Saavuimme Kanthanpara Waterfallsille ja huomasimme jalleen olevamme ainoat ihmiset alueella, JEAH! Menimme tietysti heti uimaan: vesi oli ihanan viileaa ja suolatonta (siis makeaa). nautiskelimme rauhasta, pyorteista ja todellisista tarzan-maisemista ihanassa auringonpaisteessa. Matkasimme vihreiden teeviljelmien lapi takaisin hotellille, josta suuntasimme heti laheisimpaan ravintolaan nauttimaan alyttoman herkullisen paivallisen.

Alkupaivan laimeista kokemuksista huolimatta paiva oli erittain onnistunut. Parhainta retkessa oli ehdottomasti jeeppikuskimme/oppaamme Rajen, joka tarkkaili koko paivan herkeamatta tiensivustoja, puita ja muuta luontoa pysahtyen aina, kun han havaitsi jotain mielenkiintoista. Maistoimme mm. pippuria suoraan puusta, tuoreita teenlehtia, lemongrassia, tuoretta kaardemummaa (AAH), kaivoimme inkivaaria maasta, tutustuimme kahvipensaisiin ja naimme, miten kumipuita kasitellaan. Opimme myos, etta ananas ei kasvakaan puussa vaan pensaassa ja tutustuimme kasviin, jolla voi poistaa myrkyn sienista ja epapuhtauden ihosta. Loysimme myos kasvin, jonka lehdet menivat suppuun, kun sita silitti.

Kerroimme Rajenille halustamme paasta kalastamaan. Han soittikin heti kaverilleen, joka saattaisi jarjestaa meille iltakalastusta kolmannelle luonnonpuistopaivalle. Huomenna selviaa lisaa, toivotaan parasta. Kysyimme myos suistoveneilymahdollisuuksista lahialueilla ja saimme siitakin hyvia neuvoja. Jehei! Jos emme kolua Keralan Backwatersseja taalla, lahdemme kaymaan viela etelampana ennen jouluksi Goalle siirtymista. Vaikka luonnonpuistoon tutustuminen ei ollutkaan niin seikkailullista kuin odotimme, lahdemme huomiselle vedentayteiselle paivalla avoimin mielin. Viidakosta voinee nauttia ilman hikea ja tuskaakin!