Kameli on elain.

Kamelit on outoja ja isoja! Oltiin eilen kamelisafarilla, johon kuului yopyminen autiomaassa taivasalla. Lahdimme kameliretkelle kolmen aikaan iltapaivalla ja saavuimme takaisin hotellille tana aamuna kymmenen aikaan. Kahden kamelin lisaksi pakettiin sisaltyi kaksi opasta, jotka huolehtivat opastamisen ja kamelinhoidon lisaksi ruuanlaitosta. Safari maksoi naurettavat 400rupiaa/henkilo eli noin seitseman euroa.

Minun kamelini Moti oli vahan isompi ja nuorempi kuin Eetin, mutta Eetin Shivalla oli hienommat maalaukset naamassa ja kyljissa. En ollut ikina ennen ratsastanut kamelilla, joten jo pelkka istuminen kamelin selassa otuksen noustessa seisomaan oli aika hurjaa. Vaikka kuinka tasapainoilin, oli jokaisen nousun ja laskun kohdalla putoaminen lahella. Vaikea kuvitella, miten aavikolla vastaantulleet elakelaiset turistit olivat paasseet kameleiden selkaan.

Matkalla eramaahan kohtasimme paljon lapsia ja uskomattoman varisiin sareihin pukeutuneita naisia. Jopa eramaassa lapset tulivat heti kerjaamaan. "Hello, ten rupees, ten rupees" tuntuu olevan ensimmainen asia, minka intialaiset lapset oppivat sanomaan englanniksi.

Kun paasimme leirintapaikalle, alkoivat oppaamme valmistaa ruokaa. Kaikki tehtiin aivan alusta, vaikka oltiin eramaassa: chapati-leipien taikinakin aloitettiin jauhoista asti. Leipien valmistus oli muutenkin mielenkiintoista: taikinapalluroiden pinta karistettiin ensin hiilloksessa, joka oli saatu aikaan polttamalla kuivatettua kamelinlantaa. Kun pinta oli kovettunut, kaivettiin hiillokseen kuoppa, johon leipapallurat pudotettiin. Valiin laitettiin hiekkaa ilmeisesti estamaan leipien palamista. Lopulta keko peitettiin lopulla hiilloksella ja leipien annettiin paistua hiilloksen keskella. Hetken paasta pallurat kaivettiin ulos ja puhdistettiin hiekasta hakkaamalla leipaa kivea vasten. Chapati-sampylat maistuivat todella hyvilta ja kaikki hiekka oli karissut pois, vaikka aluksi suhtauduimme paistotapaan hieman epaillen.

Oli niin pimeaa, etta ruoan jalkeen menimme heti nukkumaan, vaikka kello oli vasta puoli kahdeksan. Nukuimme taivasalla ilman telttaa ja makuupusseja, mukanamme oli vain muutama paksu peitto. Aavikolla oli hieno aanimaisema: heinasirkkojen sirinan ja eetin tuhinan lisaksi kamelit korahtelivat ja piehtaroivat hiekassa samalla heiluttaen kulkusia ja kelloja, jotka oli sidottu niiden jalkoihin ja kaulaan. Tahtitaivas oli upea: tuijottelin taivaalla puoli tuntia ja nain kymmenen tahdenlentoa. En hirveasti tieda tahdista, mutta uskon nahneeni myos yhden tahden viimeiset hetket. Tahti kirkastui ja paisui ensin ja lopulta katosi kokonaan.

Aamuratsastuksessa myos opas tuli kamelin selkaan, kun edellisena paivana oppaat olivat kavelleen kamelien vieressa taluttaen ohjaksista. Aamulla paasimme ratsastamaan myos paljon kovempaa vauhtia. Kun kamelini rupesi pomppimaan sivuttain bussin ajaessa ohi, piti minun pitaa toden teolla kiinni etten pudonnut. Rodeo on hullu laji...

Ollaan Pushkarissa viela muutama paiva, ehka kaydaan tabla-kurssilla, jos loydetaan sopiva. Ensi viikolla suuntaamme Jaipurin kautta Etelaan Keralaan. Mumbaihin emme ole menossa pitkaan aikaan, joten terrorismiuutiset eivat pahemmin huolestuta. Ainakaan viela.

Matka McLeod Ganjista Delhiin sujui oikein hyvin. Delhissa meidan oli tarkoitus tutustua tiibetilaiskortteleihin ja syoda siella aamupalaa, mutta saavuimme Delhiin niin aikaisin, etta kaikki paikat olivat viela kiinni. Paatimmekin jatkaa matkaa suoraan Agraan. Emme olleet aamuyosta tarpeeksi skarppina, joten meita kusetettiin aika pahasti bussilippuja hankkiessa ja maksoimme oikeaan hintaan nahden varmaan kolminkertaisen hinnan lipuista. Paasimme kuitenkin Agraan ja samalla opimme, etta omasta nakokannasta ei kannata luopua, vaikka kaikki ihmiset ymparilla vaittaisivatkin toista.

Agrassa meininki oli juuri sita, mita odotettiinkin: armotonta kilpailua ja yritysta huijata kaikessa. Se oli oikeastaan aika huvittavaakin, hintoja saattoi polkea niin alas kuin vain jaksoi, koska vieressa oli aina joku joka suostui kuskaamaan meidat viela vahan halvemmalla. Kaksi ihmista saattoi paasta parin kilometrin matkan kymmenella rupialla eli noin 15:lla sentilla. Tarkoitus oli menna katsomaan Taj Mahalia, mutta loppujen lopuksi tyydyimme katselemaan rakennusta vain kauempaa kattoterassilta.

Agrasta menimme junalla Jaipuriin. Tarkoituksemme siirtya saman vuorokauden sisalla McLeod Ganjista Jaipuriin asti tuntui aluksi aika uskaliaalta, mutta onnistuimme siina erittain hyvin. Olemme muutenkin alkaneet tottua Intia-meininkiin; likaisuus on jo ihan normaalia ja olemme alkaneet erottaa, milloin intialaiset yrittavat huijata meita ja myyda meille jotain ja milloin taas he haluavat vaan jutella silkasta mielenkiinnosta ulkomaalaisia kohtaan. Riksha-kuskitkin voivat olla tosi ystavallisia: kun saavuimme yolla Jaipuriin, emmeka paasseetkaan yopymaan suunnittelemaamme guesthouseen, kulki kuskimme mukanamme pimeilla kujilla niin kauan, etta loysimme yosijan.

Eilinen ilta oli joko osoitus suuresta intialaisesta vieraanvaraisuudesta tai todella suunniteltu kusetusyritys. Pysahdyimme kadulla juttelemaan muutaman intialaisen pojan kanssa ja he veivat meidat tutustumaan intialaiseen musiikkikouluun, jossa paasimme juttelemaan tanssiopettajan kanssa. Taman jalkeen kavimme katukahvilassa juomassa chaita ja syntyi ajatus yhteisesta illanvietosta. Lahdimme autorikshalla yhden pojan kotiin, me ostimme kaupasta bissea ja osa toi ruokaa. Yksi pojista opetti minua tekemaan intialaista Chai-teeta. Ilta eteni mukavasti ja pojat nayttivat, miten kahdesta kilosta vuohen lihaa saa todella herkullista ruokaa. Suunnittelimme menevamme seuraavana paivana yhdessa Monkey-temppeliin ja ehka yhden pojan kyydilla Pushkariin.

Pojat alkoivat kertoa kaverinsa perheyrityksesta, joka myy timantteja ja koruja ulkomaille, mm. Gallerie Lafayettelle. Kun taman kaverin isoveli ilmestyi yhtakkia samaan taloon ja alkoi puhua meille timanttikuljetusdiilista, alkoi halytyskellot soida. Kuulemma turistiviisumin avulla voisimme vieda timantteja maahamme maksamatta veroja ja nain ansaita tuhansia dollareita. Kieltaydyimme kohteliaasti, mutta tyyppi jatkoi ehdottelua huomisesta kaynnista hanen toimistossaan jne... Olimme lukeneet Lonely Planetista juuri taman tapaisesta huijausyrityksesta, jossa kutsutaan kotiin syomaan ja ollaan todella ystavallisia ja nain saavutetaan matkailijan luottamus. Jatkoimme kieltaytymista, soimme erittain herkullisen aterian ja lahdimme. Sovimme poikien kanssa tapaamisen paikkaan, josta lahtisimme yhdessa apinatemppeliin, mutta he eivat ikina tulleet paikalle. Menimme siis kahdestaan temppelikaynnille ja lahdimme bussilla kohti Pushkaria. On vaikea uskoa, etta kaikki pojista olisivat olleet mukana kusetuksessa, he kuitenkin kertoivat paljon elamastaan ja olivat oikeasti kiinnostuneen oloisia meidan tavoistamme. Toisaalta jotkut tavat vaikuttavat nain jalkeenpain aika salamyhkaisilta, kuten heidan toive, ettemme ottaisi kuvia. Kuulemma maanantaisin kukaan ei ota kuvia auringonlaskun jalkeen, mutta tiistaina auringon noustessa ja sen jalkeen voi taas vapaasti ottaa kuvia...

Puskhar vaikuttaa mukavalta paikalta, vaikka taalla onkin aika jannia kieltoja, mm. koko kaupungissa ei saa juoda alkoholijuomia eika syoda ei-vegeruokaa. Tasta huolimatta hotellimme ravintolassa meille tarjoiltiin salaa olutta. Ajattelimme lahtea lahipaivina eramaahan kameliretkelle ja ehka menna johonkin tabla-kurssille, kuulemma taalla kurssit ja soittimet ovat huomattavasti halvempia kuin Etelassa, johon suuntaamme ensi viikolla.

Triund-vuori valloitettu, JEAH!

Kun olin eilen aloittamassa blogin kirjoittelua koko kylasta katosi sahkot. Siisti meininki kun kaduilla ihmiset ja elaimet kavelee toisiaan pain kun kukaan ei naa mitaan! Vahitellen kojuihin ja taloihin alkoi syttya kynttiloita, meillakin oli tunnelmallinen ilta hotellihuoneessa, kun pelattiin korttia otsalamppujen valossa.

Trekkiretkemme Triund-vuorelle onnistui erittain hyvin. Alku naytti vahan pahalta, kun reitti alkoi pitkilla jyrkilla portailla ja nousu tuntui todella raskaalta. Molemmat olimme viela toipilaita ja Eetilla oli ollut viela kuumettakin edellisena iltana. Sanoimme oppaallemme Sarubille, etta edetaan aika hitaasti ja pidimmekin aika paljon taukoja. Siita huolimatta oli lahella, etta Eeti olisi kaantynyt takaisin. Ensimmainen chai-tauko (intialaista teeta) kuitenkin antoi voimia jatkaa ja paatimme toteuttaa retken suunnitelmien mukaan. Hyva niin, silla loppuvaellus sujui ongelmitta ja molemmat kokivat ihmeparannuksen taudeistaan. Talla hetkella olo on siis erittain hyva.

Ensimmainen vaelluspaiva oli sumuinen ja satoi pienia rakeita ja ylempana lunta. Aluksi tama tuntui epareilulta, olimmehan sairastaneet koko viikon hellesaassa ja ensimmainen sadepaiva osui retkemme kohdalle. Loppujen lopuksi saa ei haitannut, silla viileammassa ilmassa oli kevyempi nousta ja seuraavan paivan kirkas saa riitti aivan hyvin maisemien katseluun. Saimme siis kokea seka sumuisen etta aurinkoisen vuoriston.

Yovyimme 2900 metrin korkeudessa kahden hengen teltassa. Yo oli aika kylma, pakkastakin, mutta onneksi trekkiyhtiolta vuokraamamme makuupussit olivat tarpeeksi lampimat. Oppaan, teltan ja makuupussien lisaksi trekkipakettiimme kuului ruoanlaittovalineet seka kokki ruokaa laittamaan. Kaikki valineisto roudattiin vuoren huipulle kolmella aasilla (mielestani ne olivat aaseja, vaikka oppaamme kutsui niita poneiksi). Ilta sujui hyvin, syotiin, kierreltiin vuorta ympari ja katseltiin maisemia. Loppuillan istuimme nuotiolla paikallisten nuorten miesten kanssa ja keskustelimme tyttoystavista, vuorielamasta ja tulevaisuuden suunnitelmista.

Hyisen yon jalkeen, kun olimme lammitelleet aamuauringossa tarpeeksi, lahdimme kaymaan viela hieman korkeammalla, Triund-vuoren huipulla. Ilman ohuuden huomasi siina, etta sama nousuvauhti, jossa olimme alempana pystyneet keskustelemaan vaivatta, hengastytti nyt niin paljon, ettei keskustelusta tullut enaa mitaan ja piti vaan keskittya nousemiseen. Huipulta oli tottakai aivan upeat nakymat. Vaikka poistin kameralla otetuista maisemakuvista puolet on niita edelleenkin aivan liikaa. Korkein kohta, jossa kavimme taisi olla 3300 metrissa.

Alastulo meni paljon nopeammin kuin nousu, mutta oli myos huomattavasti raskaampaa reisille ja pohkeille. Olin lahtenyt liikkeelle kesaisilla kangastossuillani ja tassa vaiheessa jatkuva kivelta toiselle pomppiminen alkoi tuntua jalanpohjissa ja nilkoissa. Huipulla lumi meni myos vaivattomasti lapi kangaskenkien. Jos ja kun lahden joskus pidemmalle trekkireissulle, kannattanee ostaa oikeat vaelluskengat. Kahden paivan retki sujui kylla hyvin nailla ja olikin onnistunut valinta, nyt kun ei tarvitse roudata mukana isoja, tilaavievia vaelluskenkia koko loppumatkaa.

Onnistuimme molemmat polttamaan naamamme auringossa, muita takaiskuja ei matkalla ollut. Hyva meininki siis! Lahdemme tanaan yobussilla Delhiin, josta jatkamme Agraan katsomaan Taj Mahalia. Talla kertaa varmistimme etukateen, etta EMME joudu bussin takaosaan. Bussimatka luulisi sujuvan muutenkin paremmin kun talla kertaa kumpikaan ei ole kuumeessa. Tarkoitus olisi tsekataTaj nopeasti ja jatkaa siita junalla Jaipuriin ja yopya siella. Bussimme lahtee kuudelta ja sita ennen olisi tarkoitus netin kautta loytaa junaliput Agrasta Jaipuriin...

Vuoristo on jeez.

Kipeyden takia ollaan otettu aika rennosti, lepailty ja tehty sita kaikkea kivaa kesatekemista, mika jai meilta intin takia valiin: heratty myohaan, syoty aamupalaa parvekkeella aamuauringossa, luettu kirjoja, pelattu korttia ja otettu aurinkoa, soiteltu, syoty herkkuja, tehty kavelyretkia ja ihailtu mahtavia vuoristomaisemia. Tama kaikki chillailu on tuottanut myos tulosta: alan olla jo aika terve! Joko hengailu samassa kaupungissa Dalai Laman kanssa paransi minut tai sitten se oli se antibioottikuuri...

Harmiksemme Eetin kunto on vuorostaan tanaan heikentynyt. Olemme lahdossa huomenna aamulla kahden paivan trekkireissulle Triund-vuorelle, mutta jos Eetin vointi huononee, saattaa olla etta joudumme perumaan retken. Emme tietysti saa rahojamme laheskaan kokonaan takaisin viime hetken feidauksessa, joten toivotaan parasta vointia meille kaikille!

Intialaisissa ravintoloissa ruoka tulee yleensa nopeasti, mutta harvoin samaan aikaan. Tuntuu jopa etta toista ruokaa ruetaan valmistamaan vasta toisen jo ollessa poydassa! Tahan asti Eeti on saanut AINA ruuat ensimmaisena riippumatta siita kumpi esitti tilauksen ensin. Eilen maisemaravintolassa tapahtui viimein kaanne! Aarimmaisen omahyvainen ja tyytyvainen ilmeeni ei siis johdu pelkastaan taivaallisesta ruuasta. http://picasaweb.google.co.in/ilkkarol/IlkanJaEetinIntianMatka#. Tuntuu, etta intialaiset uppopaistavat kaiken. Overeimmat makukokemukset tasta ovat olleet uppopaistettu sokeririnkula Jalebis katukojusta New Delhista ja uppopaistettu keitetty kananmuna taalla McLeod Ganjissa.

Kohti Pohjoista.

No niin, nyt se alkaa! Viimeisena Delhi-paivana iski kamala kuumetauti, juuri sopivasti matkustuspaivana. Bussimatka Delhista Dharamsalaan oli aivan perseesta, kamalin kokemus ikina! Bussi tietysti oli muutaman tunnin myohassa, mita odotettiinkin, mutta hytiseminen kuumehoureissa meluisalla kadulla Delhissa ei ollut kovin kivaa.

Kun bussi vihdoin saapui meidat ohjattiin istumaan viimeiselle penkille bussin taakse. ALKAA IKINA MENKO BUSSIN TAKAOSAAN! Kuskin ajotyylin, auton ja tien kunnon takia meininki oli lahempana moshpittia kuin bussimatkustamista. Takapenkki oli tarkoitettu neljalla mutta meita istui siella kuusi, eeti istui nepalilaisen miehen ja japanilaisen turistipojan valissa, mina toisen japanilaisen ja nepalilaisen vanhemman miehen valissa. Yobussissa kun oltiin yritettiin tietysti nukkua, mutta selkanoja oli vino eteenpain ja nojailu edessa olevaan penkkiin aiheutti jokaisen toyssyn kohdalla epamiellyttavan iskun milloin mihinkin kohtaa naamaa. Otsa on mustelmilla ja selka muuten vaan paskana... Noin tunnin valein pysahdyimme korjaamaan/vaihtamaan bussin renkaita.

Pohjoisessa on yllattavan kylma, noin 10 astetta ainakin oisin. Emme olleet varautuneet tahan, joten loppumatka bussilla oli myos todella kylma. Kun jotkut valopaat halusivat viela pitaa ikkunoita auki oli maanpaallinen helvetti valmis. Matka kesti ilta puoli viidesta aamu seitsamaan, enka todellakaan halua kokea samanlaista hoykytysyota uudestaan. Ainakaan hirveassa kuumetaudissa.

No se valittamisesta! Paastiin tosiaan aamulla seitsaman aikaan Dharamsalaan, josta otimme heti taksin viereiseen kylaan McLeod Ganjiin. Kyla on 1700 metrin korkeudessa oleva traveller-keskus. Free Tibet-asenne ja hippimeininki on aika vahvasti lasna. Kadulla vastaan kavelee punaisiin kaapuihin pukeutuneita munkkeja ja hipit hengailevat vuoristomajoissa ja soittelevat kitaraa. Heh. Suuntasimme suoraan Green Hotelliin, josta olimme kuulleet kehuja. Hotelli on aika taynna mutta saimme huoneen, jossa on jaetut vessa- ja suihkutilat kaytavalla. Suihkusta tuskin tulee lamminta vetta ja vessa tosiaan on reika lattiassa joka itse asiassa ei edes veda. Huone on aika vaatimaton, sanky ja lamppu katossa, mutta ihan riittava, varsinkin kun maksamme huoneesta alle 1,5 euroa per tyyppi.

Suunnitelmissa on nyt ottaa rauhallisesti muutama paiva ja katsoa, jos vaikka tauti hellittaisi. Kaymme ainakin vesiputouksen takana olevaan luolaan rakennetussa kahvilassa, josta intialainen tytto kertoi meille aamupalalla. Kunnon kohetessa lahdemme varmaan pienelle trekkikierrokselle.

Toinen paiva Delhissa.

Maailma on kylla pieni paikka! Eilen kun lahdettiin etsimaan iltaruokaa tormasimme suomalaiseen Eeroon, joka opasti meidat hyvaan ravintolaan, jossa oli kaynyt jo muutaman kerran aikaisemmin. Eero on kierrellyt muutaman kuukauden maailmaa ja tuli Intiaan kaytyaan Australiassa, Fitzilla ja Japanissa. Seuraavaksi ilmeisesti Kiinaan... Selvisi etta Eerokin on Turusta, kaynyt Luostarivuoren lukion ja asuu lahes naapurissa Uudenmaankadun ja vahahameenkadun risteyksessa! Delhissa han majailee samassa hostellissa kanssamme. Maailman pienuus huomattin myos siina etta illallisemme aikana Metropolis-ravintolaan saapui hollantilaiset matkaajat, Malika ja Lotte, joihin olimme tutustuneet jo lentokoneessa. Paikka oli muutenkin taynna lansimaalaisia matkaajia, ilmeisesti ravintolasta oli suositus Lonely Planetin kirjassa.

3,5 tunnin aikaero vaikuttaa yllattavan paljon, emmeka oikeen saaneet nukutuksi viime yonna ilmastoinnista ja korvatulpista huolimatta. Puoli kahdeksalta aamulla herasin kun ulkoa kuului hirveaa pauketta, rumpujen soittoa ja laulua. Talomme ohitse meni ilmeisesti jokin juhlakulkue. Eetin mukaan sama kuvio oli kayty lapi jo viiden aikaan, mita itse en huomannut ollenkaan. Olin siis ilmeisesti kuitenkin nukkunut vahan.

Vaikka olemme syoneet aika estottamasti kaikkea vastaantulevaa olemme molemmat viela aivan terveita, vatsa toimii jopa paremmin kuin Suomessa! Saa nahda kuinka kauan tata ihanuutta kestaa... Taalla tulee muutenkin syotya huomattavasti vahemman kuin Suomessa. Mausteinen ruoka ja lammin ilma vaikuttavat kyllaisyyteen. Huomenna lahdemme bussilla viidelta illalla kohti Dharamsalaa, matkan pitaisi kestaa 13 tuntia. Kohta lahdetaan taas etsimaan syotavaa.

Matka alkaa!

Lento sujui mainiosti. Jo lentokoneessa tutustuimme uusiin tyyppeihin, vieressamme istuviin hollantilaisiin naistravellereihin. Matkasuunnitelmamme olivat yllattavan samanlaisia, joten vaihdoimme sahkopostiosoitteet, jos vaikka halutaan tormata uudelleen.

Kaikki on sujunut yllattavan hyvin! Airport pickup hoitui ongelmitta kun spottasimme yleisomassasta pienen miehen "smyle inn, mr eeti nieminen" -kyltin kanssa. Intia meininki alkoi samantien; ehdimme ajaa autolla kymmenen metria kun toottayssirkus alkoi. Liikenne oli juuri sita mita odotettiinkin, kuskit kaahaavat kaheksaakymppia nelja rinnakkain kahden kaistan levysella tiella ja tunkevat aina pienimpaankin valiin riippumatta siita onko tilaa vai ei. Automatka oli muutenkin makee; punainen aurinko hohkasi sumuisen taivaan paalla, apinat ja lehmat hengailivat tienreunoilla ja radiosta tuli intialaista perinnemusaa. Kuski tietysti yritti kusettaa ottamalla hinnan jo autossa vaikka se olisi pitanyt maksaa hostellissa mutta onneksi Smyle Inn:n tyypit on just mahtavia ja lupasivat selvittaa asian kuskin kanssa, ei siis tuplamaksamista. Ollaan saatu myos hyvia neuvoja jatkoyhteyksista henkilokunnalta.

Taalla on outo lian ja savun haju. Eetin kanssa mietittiin, mika haju oikein on ja paatimme etta hajua kuvaa parhaiten sana mystinen. Intialaisten puheesta ei oikeen saa selvaa ja avuntyrkyttajia ja huijaajia parveilee koko ajan ymparilla mutta siihen alkaa jo tottua. Tinkaaminen oli aluksi tosi saalittavaa mut ollaan nyt yritetty vahan skarpata ja ollaan valilla saatu jo puolet hinnasta pois. Sekaan luultavasti ei oo lahellakaan ns. oikeaa hintaa.

Nautittiin jo ensmaset katuruuat eika viela ainakaan olla tultu kipeiks. Hyvan makusta, kyllakin aika epamaarasen nakosta. Eeti juksattiin korjauttamaan kenkansa ja nautittiin intialaista teeta, chaita austraalialaisen travellerimiehen kanssa. Muuten on lahinna lepailty kun ei pystytty nukkumaan lentokoneessa yhtaan. Kohta varmaan lahetaan taas ettimaan jotain syotavaa...

Ollaan viela kaks yota delhissa ja suunnataan sitten kohti Pohjoista.