Kameli on elain.

Kamelit on outoja ja isoja! Oltiin eilen kamelisafarilla, johon kuului yopyminen autiomaassa taivasalla. Lahdimme kameliretkelle kolmen aikaan iltapaivalla ja saavuimme takaisin hotellille tana aamuna kymmenen aikaan. Kahden kamelin lisaksi pakettiin sisaltyi kaksi opasta, jotka huolehtivat opastamisen ja kamelinhoidon lisaksi ruuanlaitosta. Safari maksoi naurettavat 400rupiaa/henkilo eli noin seitseman euroa.

Minun kamelini Moti oli vahan isompi ja nuorempi kuin Eetin, mutta Eetin Shivalla oli hienommat maalaukset naamassa ja kyljissa. En ollut ikina ennen ratsastanut kamelilla, joten jo pelkka istuminen kamelin selassa otuksen noustessa seisomaan oli aika hurjaa. Vaikka kuinka tasapainoilin, oli jokaisen nousun ja laskun kohdalla putoaminen lahella. Vaikea kuvitella, miten aavikolla vastaantulleet elakelaiset turistit olivat paasseet kameleiden selkaan.

Matkalla eramaahan kohtasimme paljon lapsia ja uskomattoman varisiin sareihin pukeutuneita naisia. Jopa eramaassa lapset tulivat heti kerjaamaan. "Hello, ten rupees, ten rupees" tuntuu olevan ensimmainen asia, minka intialaiset lapset oppivat sanomaan englanniksi.

Kun paasimme leirintapaikalle, alkoivat oppaamme valmistaa ruokaa. Kaikki tehtiin aivan alusta, vaikka oltiin eramaassa: chapati-leipien taikinakin aloitettiin jauhoista asti. Leipien valmistus oli muutenkin mielenkiintoista: taikinapalluroiden pinta karistettiin ensin hiilloksessa, joka oli saatu aikaan polttamalla kuivatettua kamelinlantaa. Kun pinta oli kovettunut, kaivettiin hiillokseen kuoppa, johon leipapallurat pudotettiin. Valiin laitettiin hiekkaa ilmeisesti estamaan leipien palamista. Lopulta keko peitettiin lopulla hiilloksella ja leipien annettiin paistua hiilloksen keskella. Hetken paasta pallurat kaivettiin ulos ja puhdistettiin hiekasta hakkaamalla leipaa kivea vasten. Chapati-sampylat maistuivat todella hyvilta ja kaikki hiekka oli karissut pois, vaikka aluksi suhtauduimme paistotapaan hieman epaillen.

Oli niin pimeaa, etta ruoan jalkeen menimme heti nukkumaan, vaikka kello oli vasta puoli kahdeksan. Nukuimme taivasalla ilman telttaa ja makuupusseja, mukanamme oli vain muutama paksu peitto. Aavikolla oli hieno aanimaisema: heinasirkkojen sirinan ja eetin tuhinan lisaksi kamelit korahtelivat ja piehtaroivat hiekassa samalla heiluttaen kulkusia ja kelloja, jotka oli sidottu niiden jalkoihin ja kaulaan. Tahtitaivas oli upea: tuijottelin taivaalla puoli tuntia ja nain kymmenen tahdenlentoa. En hirveasti tieda tahdista, mutta uskon nahneeni myos yhden tahden viimeiset hetket. Tahti kirkastui ja paisui ensin ja lopulta katosi kokonaan.

Aamuratsastuksessa myos opas tuli kamelin selkaan, kun edellisena paivana oppaat olivat kavelleen kamelien vieressa taluttaen ohjaksista. Aamulla paasimme ratsastamaan myos paljon kovempaa vauhtia. Kun kamelini rupesi pomppimaan sivuttain bussin ajaessa ohi, piti minun pitaa toden teolla kiinni etten pudonnut. Rodeo on hullu laji...

Ollaan Pushkarissa viela muutama paiva, ehka kaydaan tabla-kurssilla, jos loydetaan sopiva. Ensi viikolla suuntaamme Jaipurin kautta Etelaan Keralaan. Mumbaihin emme ole menossa pitkaan aikaan, joten terrorismiuutiset eivat pahemmin huolestuta. Ainakaan viela.